Valtiolla on rahat, jotka osa kansalaisista sille maksaa erilaisina veroina.
Maakunnilla on resurssit, joita osa kansalaisista tarvitsee erilaisina palveluina.
Kunnilla on kaikki kansalaiset, sekä veronmaksajat että palveluntarvitsijat.
Valtio ei osaa, ei halua ja/tai ei parhaaksi näe verottaa kansalaisia niin paljon, että maakunnat saisivat riittävät resurssit kansalaisten tavitsemia palveluita varten.
Kansalaisilla on siis ongelma, on. Kansalaisilla! Veronmaksajilla ja palveluntarvitsijoilla.
Miten kunta voi ratkaista kansalaistensa ongelman...?
Kunta ei voi verottaa kansalaisia maakuntien resursseja varten eikä kunta voi itse resursoida palveluita kansalaisille, ei.
Vai voiko!?!
Voi!
Valtio rahoittaa tärkeimmän resurssin eli inhimillisen pääoman eli osaamisen.
Maakunta käyttää osaamispääoman siten, että kansalaiset saavat tarvitsemansa palvelut.
Kunta käyttää itsehallinnollista verotusoikeuttaan ja resursoi ei-inhimillisen pääoman eli kiinteistöt, kalusteet ja välineet, joita ihmiset (!) käyttävät palvelujen tarjoamisessa.
Kunnes maakunnat saavat verotusoikeuden ja/tai valtio rahoittaa riittävästi.
Kansalaiset ne verot kuitenkin maksavat ja kansalaisten tarpeet ovat joka tapauksessa ennakoitavissa.
Osalla kansalaisista on verotettavaa pääomaa enemmän kuin he itse käyttävät ja/tai ikinä itse tarvitsevat. Osalla kansalaisista on pysyvä vaje kaikesta, eivätkä he selviydy ilman yhteiskunnan apua.
Maakunta tarkoittaa tässä tietenkin sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut järjestävää perusturva-aluetta.
Lopullinen ratkaisu on verotuksen rakennevikojen pysyvä korjaaminen tai uuden verotusjärjestelmän rakentaminen.
Kaupallis-teknisen sivistyksen (mm. globalisaatio, geeniteknologia ja etenkin tekoäly!) edistyessä myös ihmisarvo[ll]inen sivistys (mm. tasa-arvo, demokratia ja etenkin "tarvepalvelut") on
mahdollista tasapainottaa keskenäisessä vuorovaikutuksessa juurikin uudenlaisen kaupallis-teknisen (!) verotuksen keinoilla.
Nyt.
Kommentit
Lähetä kommentti